Sanakellokurssi, ohjaajan näkökulma 23.8.2024

Kesän aikana sanakellokurssiin osallistujat pääsivät varaamaan heille sopivia aikoja sanakellon värkkäämiseen. Kurssi on toteutettu yksilökohtaisesti, näin myös aloittelijat pääsevät tutustumaan mikrokontrollereiden käyttöön sekä pienelektroniikkaan. Kurssia suunnitellessa pyrittiin huomioimaan myös täysin ensikertalaiset ja palaute ollut hyvin positiivista. 

Aloittelijoiden huomioon ottaminen 

Jo varhain suunnitteluvaiheessa mietiskelin kuinka rakennusvaiheista saataisiin mahdollisimman selkeitä ja helposti sisäistettäviä. Yksi vaiheista, juottaminen on erinomainen esimerkki tästä. Sanakelloa varten kurssilaiset pääsevät harjoittelemaan juottamista sanakellon ledeillä. Juottamista lähdettiin helpottamaan suunnittelemalla “juotos avustin”. 


Avustimen tarkoituksena on helpottaa johtojen asettelua juottamista varten. Myös itse juottamis prosessia lähdettiin yksinkertaistamaan esitinaamalla johdot sekä ledinauhan kontaktit. Esitinatut kappaleet voi tämän jälkeen juottaa paikoilleen pelkän lämmön avulla. 

Palautetta juottamisesta olemme saaneet varsinkin aloittelijoilta. Moni heistä todennut kuinka juottaminen olikin mukavaa ja helppoa. Saman olen itse huomannut, sillä jokaisen sanakellon tekijän juotokset ovat toimineet moitteettomasti ensimmäisellä yrityksellä. 

Sanakellon muut vaiheet ja niihin käytetty aika vaihtelee hyvin paljon osallistujan kiinnostuksen kohteiden myötä. Joidenkin kanssa käydään koodia läpi tarkemmin kun toisen kanssa keskitytään enemmän esim. 3D tulostukseen. Moni onkin sanonut, että tämähän on mielenkiintoista ja mukavaa hommaa. 

Kelloja on valmiiksi tullut tähän mennessä 15-20 kappaletta, jokainen kello hieman erinäköinen sillä osallistuja itse pääsee valitsemaan valmiista kellotauluista mieluisan ja puuttuvan takaosa tulostetaan yhdessä osallistujan valitsemalla värillä. Lopuksi kellon kasattua saa matkaansa hieman erilaisen kellon joka varmasti kerää katseita myös kotona.


Kiitoksia kaikille kurssille osallistuneista!

Jos kiinnostus herää tämän blogin pohjalta, voi kurssille osallistua täyttämällä ilmoittautumislomakkeen. Lomakkeen täyttämisen jälkeen olemme teihin yhteydessä ajanvarauksen tiimoilla

~Niko L~